Allasbileet ja wakebording

Maanantaina oli ensimmäinen todella aurinkoinen päivä. Maanantai kuluikin lähinnä altaalla aurinkoa ottaen ja välillä altaassa polskien. Nautimme lämmöstä ja hiljaisuudesta. Siitä lähtien onkin ollut hyvin aurinkoista. Ehdimme jo alkuun ajatella, että täällä vuoristossa on vähän viileämpää ja ehkä sääkin vaihtuu nopeammin, onneksi olimme väärässä! Aurinko täällä on kuitenkin hyvin petollinen, vaikka itsekkin olen käyttänyt viiskymppistä suojakerrointa aurinkorasvassa, olen palanut vähän sieltä sun täältä. Silmäkulmien sisänurkat olisi pitänyt myös osata rasvata, nekin voi täällä nimittäin palaa! Pilvisellä ilmalla tai varjossa aurinko voi myös polttaa yllättävän nopeasti.

Meidän yhteyshenkilömme Jorma, joka hoitaa harjoitteluumma liittyviä asioita, lupasi viedä meidät tutustumaan tulevaan harjoittelupaikkaamme, Manziniin, R.F.M Hospitaliin tiistaina. Lähdimme tiistai- aamupäivällä 11 aikaan Mbabanesta kohti Manzinin kaupunkia. Sinne on autolla noin 45 minuutin ajomatka, jos ajaa pysähtymättä. Kävimme sairaalassa näyttämässä naamojamme Khawulillelle, joka vastaa harjoitteluumme liittyvissä asioissa sairaalassa. Hän pitää huolen siitä, mihin osastolle haluamme mennä ja että kaikki sujuu sairaalan puolella mutkattomasti. Khawulille oli todella mukava ja puhui sujuvaa englantia. Hän sanoi, että voimme aloittaa harjoittelun torstaina. Sovimme tapaavamme silloin uudestaan. Sairaala vaikutti melko moniosaiselta ja sairaalan ulkopuolella oli useita odottavia ihmisiä auringon paahteessa.

Päivä jatkui lyhyen sairaalavierailun jälkeen Jorman kyydillä pitkin Manzinia. Jormalla on Swazimaassa oma yritys ja hän hoiti samalla hieman omia bisneksiä. Saimme maistiaisia swazilaisesta kulttuurista odottamisen suhteen. Odottaminen yli 30- asteisessa autossa oli rentoa, mutta kuitenkin melko uuvuttavaa! Jorma vei meidät onneksi syömään ja jatkoimme matkaa hyvillä mielin. Olimme vasta iltapäivällä kotona ja pulahdimme samantien altaaseen rentoutumaan. Tiistaina innostuimme (ihme kyllä omasta aloitteestani!) ensimmäistä kertaa lenkkeilemään. Lähdimme hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa lenkille. Löysimme mukavan pikku reitin, jonka juoksee/kävelee noin 30 minuutissa. Pari välikuolemaa tuli matkalla, koska aurinko porotti vielä suoraan taivaalta. Ja reitillä on aivan jäätävä ylämäki, monta sataa metriä pitkä, jota ei kyllä kukaan juokse. No oikeastaan Anu ja Maria taisivat sen jaksaakkin melkein ylös asti. Juoksulenkillä ohikulkijoilla, kävelijöillä ja autoilijoilla, oli hauskaa kun valkoihoiset lenkkeili. Tässä meidän kulmilla asuu paljon rikkaita, joilla on vartijoita ja muuta väkeä paljon töissä. Työntekijät joutuvat päivittäin kävelemään pitkiä matkoja. Siksi heitä varmaan naurattaa, kun joku juoksee. Juttelimme tässä yksi päivä parin miehen kanssa samalla kun kävelimme kaupunkiin ja he kertoivat, että kävelevät päivittäin kolme tuntia. Tämä aika kuluu edestakaisiin työmatkoihin. Aika hurjaa! Suomessa juuri kukaan ei kävele tuollaisia matkoja joka päivä.

Aurinko laskee täällä tällä hetkellä seitsemän aikaan. Tiistaina auringon laskun jälkeen mysteeriset hirmuliskojen äänet alkoivat taas kuulua! Haimme taas taskulamput ja lähdimme täyspimeälle takapihalle etsimään syypäitä kammottavaan meteliin. Anu huusi, että hänen jalan vieressään liikkui jokin ja juoksi sisälle, kun menin tarkistamaan, huomasin että se oli vain tavallinen sammakko. Olin jo aiemmin heittänyt ajatuksen ilmoille, että äänet lähtevät sammakoista, en kuitenkaan itsekään täysin uskonut sitä. Niin epäsammakkomaisia äänet kuitenkin olivat. Otimme taskulamput kouraan ja lähdimme altaalle. Kappas, siellä oli neljä sammakkoa uiskentelemassa ja kun pisti lamput hetkeksi syrjään, ne aloittivat hullun metelinsä ja huusivat kuorossa. Ei ihme ettemme edellisiltana olleet löytäneet mitään, koska olimme etsineet punavihreitä  hirmuliskoja puista ja nurmikoilta. Äänet olivat koko ajan tulleet altaasta, joten niitä oli vaikea paikallistaa. Sammakoilla on täällä joka ilta kunnon allasbileet. Sammakot täällä ovat aika hyväosaisia, koska Swazimaahan on sisämaata, eikä täällä ole paljoakaan vesialueita, missä polskia. Nyt voimme kuitenkin olla rauhallisin mielin, tai lähinnä Maria ja Anu, koska pelkäsivät mitä tuolta pihalta vielä hyökkää päälle! Itse ajattelin vaan, että on mukavaa että pihallakin on elämää ja olen ollut ensimmäisenä taskulampun kanssa liskoja etsimässä :D Mietimme jo että noita hulluja ääniä tulee Suomen puolella ikävä, koska ne alkavat kellontarkasti ja kaanonissa. Kun yksi sammakko aloittaa, toinen jatkaa jne.. Äänet tuntuvat jo hyvin kotoisilta. Täytyisi joku päivä nauhoittaa noita ääniä että Suomen päässä saisitte käsitystä miten hullulta ja hurjalta se kuulostaa :D

                  Jason ja Derek purkupuuhissa

                                                              Vene vesille

                       Anu lautailemassa

 

  Aino naattii :-) 

              Maria valmistautuu uuteen nousuun :-D

Keskiviikko alkoi myös aurinkoisesti ja leppoisasti. Meidän viimeinen vapaapäivämme, koska torstaina alkaisi harjoittelu. Aamupalan jälkeen suunnistimme bikineissä altaalle, jo totuttuun tapaan. Jossain vaiheessa Jason tuli huikkaamaan, jos meitä kiinnostaisi lähteä padolle veneilemään. Lähdimmekin Jasonin ja hänen kaverinsa Derekin ja Sonyan kanssa iltapäivällä autokyydillä padolle. Ikävä kyllä padolla vasta selvisi, että olimme tulleet lainelautailemaan... En tiedä mainitsiko Jason asiasta, voi hyvin ollakin, uskon kuitenkin että hänen rempseä murteensa aiheutti sen että meiltä oli mennyt vähän ohi tämä asia. Marialla ja Anulla oli onneksi bikinit mukana, itse en niitä ollut ottanut. Pato on tässä aika lähellä keskustaa, ehkä noin 20 minuutin ajomatkan päässä. Loppumatka padolle oli pikkuista ja pomppuista hiekkatietä. Onneksi oli hyvä neliveto alla. Perillä pojat pistivät veneen vesille ja Jason kaiveli jemmoistaan juotavia. Siiderit ja kaljat olivat tietysti mukana. Onneksi Jasonilla oli mukana myös jääteetä, jotta tämmöinen tylsimyskin sai juotavaa.. Sitten lähdettiin vesille ja kierreltiin hieman patoa. Kun sopiva paikka löytyi, Sonya sai ensimmäisenä kokeilla lainelautalailua. Anu kokeili toisena ja kokeneena lumilautailijana onnistuikin muutaman yrittämän jälkeen! Vähänkö oli hienon näköistä. Maria kokeili Anun jälkeen ja onnistui myös hienosti pääsemään pystyyn ja surffailemaan aaltojen päällä. Maria teki myös vahingossa 180 asteen tempun! Tytöt olivat onnellisia lautailusta, ainut miinuspuoli oli kipeät kädet kokeilun jälkeen. Derek yritti minuakin houkutella veteen ja sanoi että voisin ihan hyvin mennä alasti. ”There´s no-one in here, no-one can see”. Olin vähän eri mieltä :D Myös laudassa luki ”show your tits”, kukaan ei kuitenkaan mitään näytellyt... Päivä padolla oli kaikinpuolin onnistunut. Pojat lupasivat viedä toistekkin niin sitten mäkin pääsen kokeilemaan! Meitä pyydettiin myös after- partyihin Jasonin pihan puolelle, oltiin kuitenkin rättiväsyneitä ja päätettiin ottaa rennosti ja mentiin ajoissa nukkumaan ensimmäistä työpäivää silmällä pitäen. Bileiden äänet kantautuivat kuitenkin todella hyvin meidän huoneeseen, onneksi porukka taisi kuitenkin lähteä jossain kohtaa baariin ja sammakot sai taas yksinvaltiutensa takaisin.

/Aino