Vauveleita

Torstaiaamu valkeni aurinkoisena. Heräsimme aikaisin ja Jorma tuli hakemaan meitä autolla. Jorma jätti meidät sairaalan pihaan. Ensimmäinen asia jonka sairaalan alueella näimme, oli ruumis, jota kuskattiin sängyllä huonosti peitettynä ohitsemme. Aikamoista. Meillä oli treffit Khawulillen kanssa klo 8.30. Hän piti meille aluksi pienen esitelmän sairaalasta, historiasta ja sen periaatteista. R.F.M Hospital on perustettu vasta joskus 1930- luvulla. Tätä ennen Swazimaassa ei ole ollut minkäännäköistä sairaanhoitoa, ei klinikoita eikä sairaaloita. Kaikki on lähtenyt liikkeelle gospelista, jonka sanomaa on levitetty 1920- luvulta. Liikkeeseen liittyi sairaanhoitajia ja lääkäreitä ja nykyisen sairaalan ympäristöön rakennettiin aluksi Nazarene- kirkko. Kirkon viereen on alettu pikkuhiljaa rakentaa nykyisiä sairaalan rakennuksia. Sairaala on siis alunperin lähtenyt syntymään uskonnollisesta liikkeestä. Vielä nykyäänkin kristinusko on vahvasti läsnä hoidossa ja ajattelutavassa. Aluksi sairaala toimi yksityisillä varoilla. Varat vähenivät kuitenkin sitä mukaa, mitä enemmän sanoma ja pienet klinikat levittäytyivät myös maaseudulle. Hallituksen alaiseksi R.F.M Hospital on siirtynyt 2000- luvun alussa. Tämän jälkeen hoito on parantunut ja tiloja on laajennettu. Asiat ovat menneet nopeammin eteenpäin.

Esittelyn jälkeen oli vuorossa sairaalakierros. Khawulile kierrätti meitä kaikissa rakennuksissa ja esitteli meitä sairaalan henkilökunnalle. Kiinnitimme huomiota hoitajien vaatetukseen, joka oli kuin suoraan Voguesta korkokenkineen, kynähameineen ja kynsilakatkin kynsissä. Osa osastoista oli erittäin alkeellisia, lähinnä klinikat. Ensiavussa oli verhoilla erotellut, puutteellisesti varustellut pikku huoneet joissa voi esimerkiksi suorittaa pieniä kirurgisia toimenpiteitä tai muita tutkimuksia. Toisaalta dialyysiosasto sekä teho-osasto vastasivat lähes Suomen tasoa uusine laitteineen. Yhdessä vaiheessa oletimme tulleemme pesuainevarastoon, mutta se osoittautuikin leikkaussaliksi! Yleisesti sairaala vaikutti kovin sokkeloiselta ja hyvin erilaiselta mihin olemme tottuneet. Ainoastaan osastot ovat sisätiloissa, mutta käytävät osastojen välillä ovat ulkona. Siellä täällä on nurmikkoisia sisäpihoja. Potilaat olivat leiriytyneet odottamaan sairaalan pihalle tai käytäville istuskelemaan tai makoilemaan. Kierroksen jälkeen saimme tehtäväksi suunnitella, millä osastoilla haluamme työskennellä seuraavat viisi viikkoa. 

Perjantaina alkoi siis virallisesti työharjoittelumme Swazimaassa. Me, Anu ja Aino, aloittimme keskolasta, jossa oli huoneita sekä sairaille että terveille keskosille. Hoitohenkilökunta toivotti meidät tervetulleiksi mutta huomasimme nopeasti, että itse saa olla hyvin aktiivinen jos haluaa jotain oppia ja nähdä. Osastolla harjoittelussa oleva paikallinen kätilöopiskelija toimi enimmäkseen ohjaajanamme. Ainoastaan yksi osaston vauvoista oli keskoskaapissa, loput pienissä muovilaatikoissa. Päätavoite vauvojen hoidossa on riittävän, 35 asteen lämpötilan ylläpito huoneissa. Hikoilimme taukoamatta ja sinnittelimme puolen litran vesipullollamme. Kaikki vauvat olivat 1-2 kilon painoisia pikku rääpäileitä. Osa vauvoista oli eloisia mutta osa ihan liikkumattomia. Yksi kilon painoinen vauva todettiinkin kuolleeksi aamupäivän aikana. Oli surullista seurata vierestä kun hoitaja kutsui vauvan äidin paikalle ja kertoi tälle että hänen lapsensa menehtyi. Äiti halusi ottaa vauvansa kotiin, ilmeisesti se on jokin traditio täällä päin maailmaa. Meille kerrottiin, että yleensä yksi vauva kuolee päivässä. Kiinnitimme myös huomiota aseptiikkaan, tai ehkä lähinnä sen puutteeseen. Käsiä hoitajat sentään väillä pesivät ja käyttivät alkoholihuuhdetta. Vauvan hoito osastolla on äitien vastuulla, hoitajat lääkitsevät sekä ruokkivat ne vauvat, jotka saavat ravinnon nenämahaletkun kautta. Lääkärin kierrolla keskityttiin lähinnä vauvojen painoon. Sairaat vauvat saivat happea minihappiviiksistä ja suonensisäisesti annettiin antibioottia sekä aliravitsemukseen tarkoitettua lääkettä. Hanskoja ei vauvojen hoidossa käytetä eikä sekään haittaa jos neula on käynyt vahingossa hoitajan tukassa. Suu-nenäsuojusta sentään käytettiin aina kun oltiin vauvojen kanssa samassa huoneessa, tosin sitä ei vaihdeta päivän aikana. Yhteishenki osastolla oli selvästi hyvä hoitajien välillä. Opiskelijoita ei kohdella aina ihan asiallisesti vaikka opiskelijat tekivät lähes kaiken työn. Työmoraali vaikutti olevan hieman puutteellinen, kuten osasimme ennustaa.

/Aino ja Anu

Minä vietin perjantain synnytyssalissa. Pihalla auringossa oli aina noin kymmenen naisen jono. Sisällä oli aika likaisen ja sekaisen näköistä. Siellä oli yksi iso sali missä oli noin 6 sänkypaikkaa naisille, jotka odottavat synnytyssaliin pääsyä. Synnytyssalissa oli kaksi ”sänkyä” mutta käytännössä naiset synnyttivät odotussalissa, koska koko ajan ainakin yksi synnytys oli käynnissä. Vain harvat pääsivät synnyttämään saliin asti. Vaikea kuvailla koko paikkaa ja sitä tilannetta, koska se oli aika järkyttävä. Pian ensimmäinen synnytys alkoi ja menin seuraamaan sitä. Synnytys oli nopea ja minua alkoi hymyilyttämään kun poika oli maailmassa. Huomasin kuitenkin, että muut olivat lähinnä vihaisen näköisiä ja yritin nopeasti pyyhkiä hymyn kasvoiltani. Odotin koska kätilö huutaa ”congratulations, it´s a boy!” mutta sitä huutoa en kertaakaan kuullut. Vauva oli ihan äänetön syntyessään ja kätilö vain pisti vauvan sivuun ja alkoi siivoomaan paikkoja. Olin varma, että vauva oli kuollut, mutta joidenkin minuuttien kuluttua joku kätilöistä meni vähän herättelemään vauvaa ja kyllähän sieltä sitten rääkäisy tulikin. Synnytyksen aikana kätilö kielsi äitiä puhumasta hänelle, jollei häntä erikseen puhuteltu. Synnytyksen jälkeen istukka lähestulkoon revittiin ulos, paikat ommeltiin takaisin kasaan ja äiti pois pöydältä ja seuraava sisään. Äidit huusivat kurkku suorana eivätkä saaneet minkäänlaista kipulääkettä missään vaiheessa. Kätilöt ottivat joka aamu yhdet streriilit hanskat ja päivän mittaan pesivät kuivuneen veren hanskoista verisisssä istukkakupeissa, jonka jälkeen olivat taas tietysti muka steriilit.

Loppupäivästä lääkäri tuli paikalle ja alkoi tuntumaan, että yhdellä äidillä ei varmaan ole kaikki hyvin. Hänet siirrettiin synnytyssaliin ja juuri silloin Aino ja Anu tulivat hakemaan minua synnäriltä. Anu kurkkasi saliin ja huomasi yhden pienen jalan pilkottavan naisen alapäästä. Voitte vaan kuvitella miltä se näytti! Lapsi tulisi syntymään jalat edellä. Nainen huusi tuskissaan, kun kätilöt alkoivat repimään vauvaa jalasta. Kun pää oli enää sisällä, yksi kätilö tunki sormensa vauvan suuhun ja yritti repiä sitä siten ulos. Homma oli kaikkea muuta kuin kaunista. Jopa lääkäri irvisti ja pakeni paikalta. Jos joku täällä toimii liukuhihnasysteemillä, niin synnytys!

/Maria