maanantai 5. maaliskuuta 2012

Poor but happy

Viikonloppua vietetään tässä hieman totuttua synkemmässä ja tuulisemmassa säässä. Viikko on jälleen ollut mukava ja mielenkiintoinen. Ollaan tavattu paljon uusia ihmisiä ja imetty itseemme lisää tietoa paikallisesta kulttuurista. Torstaina seuraamme Bombasokseen liittyi suomalainen muotoilun opiskelija Manuela, ja eilen illalla ovesta tulla tupsahti vanha tuttuni Carita ystävänsä Suskun kanssa. Susku oli ollut täällä tasan vuosi sitten vaihdossa, ihan kuten mekin nyt. Saamme nauttia heidän seurasta ainakin seuraavan viikon :) Tässä blogipäivityksessä ajattelin hieman kertoa yleisesti mielenkiintoisista asioista, joita olemme kuulleet tai nähneet täällä olomme aikana.

Erityisesti olemme kiinnittäneet huomiota naisten asemaan, ulkonäköön ja tapoihin toimia täällä. Tiesimme jo ennen tänne tuloa, että täällä päin Afrikkaa arvostetaan naisia, joilla on pyöreyttä ja muotoja. Se on pitänyt täysin paikkaansa. Varsinkin osastoilla näkee paljon isompikokoisia naishoitajia, jotka kulkevat ylväästi, keikuttavat lanteitaan ja ovat sulloneet itsensä tiukkoihin mutta tyylikkäisiin vaatteisiin. He ovat selvästi itsevarmoja ja saavat miesten katseet itseensä. Vaikkei tietysti ole terveellistä olla reilusti ylipainoinen, on upeaa kun nainen osaa kantaa kilonsa ja on selvästi sinut vartalonsa kanssa. Naisten täytyy myös olla vahvoja, sillä he kantavat kaikki kantamuksena päänsä päällä. Bussiaseman tuntumassa vilisee naisia jotka tuovat banaaneja sun muita hedelmiä kuuden aikaan aamulla myydäkseen ne päivän aikana. Helposti näyttää 20 kg:n banaanilaatikko tai 10 kg:n vesimeloni pysyvän pään jatkona. Ainoastaan lapset kannetaan selässä. Täällä ei siis mitään lastenrattaita tai –vaunuja näe missään, vaan lapset kulkevat äidin selässä siihen asti, kunnes kävelevät itse. Parhaimmillaan näkee äitejä, joilla on sekä lapsi selässä, että hedelmälaatikko pään päällä. Ja kevyttä näyttää olevan matkan teko. Ei voi muuta todeta kuin että aikamoista! 

Juttelimme Marian kanssa perjantaina leikkaussalihoitajien kanssa naimisiinmenosta ja mitä kaikkea siihen täällä liittyy. Mikäli mies haluaa kosia naista, tulee miehen antaa lehmiä tulevalle vaimolleen sekä hänen vanhemmille. Perheen vanhimman lapsen mennessä naimisiin lehmien lukumäärä on yleensä 17. Yksi lehmä maksaa R 3000, mikä on noin 300 euroa. Eli ei tule halvaksi naimisiinmeno, kun sormuksetkin tietysti vaihdetaan. Toisaalta täällä ei juurikaan vietetä häitä läheskään siinä mittakaavassa, mitä ne länsimaissa tai Amerikassa voivat olla. Eräs hoitaja kertoi, että usein nainen ei edes tiedä miehen suunnittelevan häitä. Nainen saattaa ikäänkuin löytää itsensä naimisista seuraavana päivänä. Täällä tietysti oltiin ihan kummissaan, kun me kerroimme meidän kotimaamme systeemeistä. Mutta toisaalta, mikä olisiskaan tulevalle suurperheelle hyödyllisempää kuin reilu tusina lehmiä? Sormus se vain säkenöi sormessa mutta ei sillä perhettä elätetä. Kerrassaan järkevää siis.

Palaten vielä swazien työllisyystilanteeseen. Aiemmin blogissamme annoimme siitä väärää tietoa, eli sen korjatakseni kerron, että työttömyys täällä on jopa 50 %. Sen on myös huomannut potilaspapereita selatessa. Monien kohdalla nimittäin lukee ”unemployed”. Meitä kävi kovin sääliksi Bombasoksen yövartija, jonka kanssa juttelimme yhtenä iltana tällä viikolla. Hän tekee täällä siis yövuoroja, ilta kuudesta aamu kuuteen. Hänellä on yksi ainoa yö viikossa vapaa, josta hän oli selvästi hyvin tyytyväinen. Tällä 26-vuotiaalla miehellä ei kyllä mitään kunnon elämää ole, sillä hän nukkuu päivät töistä päästyään, herää 15.30, syö, ja tulee takaisin tänne. Hänellä ei ole perhettä, eikä palkkakaan varmasti ole paljon siivoojiemme palkkaa suurempi. Kuulemma täällä ei ole tapahtunut mitään tilannetta niiden kolmen vuoden aikana, jotka hän täällä on viettänyt. Voi vain kuvitella, kuinka pitkiltä yöt hänestä tuntuvat, kun ei ole muuta tekemistä kun kierrellä Bombasoksen tiluksia ympäri ämpäri. Hän on silti iloinen mies, mikä meistä tuntuu aivan uskomatonta. Suomessa kyllä valitetaan mitättömistä asioista (itsekin teen sitä). Sen jos jonkin on täällä oppinut huomaamaan.

/Anu
Lauantain illanviettoa game roomissa

             


Tikka tikan jatkona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti