sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Viikonlopun viettoa Swazimaan mukavimman naisen luona!



Viime viikonloppuna olimme jälleen kerran lauantaina Futhien luona kyläilemässä. Edellisellä kerralla emme jääneet yöksi ja etenkin Futhien tytöt olivat vannottaneet meitä tulemaan yöksi seuraavalla kerralla, joten näin tehtiin. Maria olisi viikonlopun taas Mosambikissa, joten menisimme Anun kanssa kahdestaan.

Tällä kertaa me teimme pääruuan, koska viimeksi Futhie oli nähnyt valtavasti vaivaa valmistamalla ruokia. Päätimme tehdä tortilloja, koska ne ovat luonnollisesti hyviä ja koska ajattelimme, että Futhien perhe ei ole ennen niitä syönyt. Mbabanen kaupoista ei löytynyt (taaskaan) tortillalevyjä, joten minä koitin tehdä taikinan itse, omilla ohjeillani. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes rupesin paistamaan levyjä ja ne alkoivat halkeilla. Anu onneksi sai kaulittua pohjia vielä ohuemmiksi ja osa pohjista onnistui siksi täydellisesti. Valmistimme täytteet myös valmiiksi asti kotona. Otimme viinit ja muut naposteltavat taas mukaan ja lähdettiin Futhien luo Matsaphaan.

Futhie tuli taas pysäkille vastaan aina yhtä iloisena, vaikka hän kertoikin itsellään olleen todella rankat pari päivää... Futhie on aina iloinen, tuli vastaan mitä vaan. Etenkin siitä syystä hänestä on todella helppo pitää! Kävelimme hänen talolleen ja rupesimme laittamaan ruokia valmiiksi esille ja samalla tytöt, Ngcebo ja Hloni saapuivat kotiin. Tytöt olivat aivan haltioissaan siitä, että suomalaiset todella pitävät lupauksensa ja tulevat yökylään jos näin on sovittu. He olivat myös ihastuneita tortilloista, vaikka heillä ei ollut mitään ideaa siitä mitä ne todella olivat :D Neuvoimme, miten tortilla rakennetaan ja kuinka sitä syödään ja vaihdettiin samalla kuulumisia. Ilta jatkui leppoisasti tyttöjen kesken, kunnes talon isäntä, James, tuli tuhannen kännissä autonsa kanssa pihaan. Hän oli iloinen, että hänen kodissaan on suomalaisia ja halusi sitä varten todella tulla tapaamaan meitä henkilökohtaisesti. Viimeksi häneltä oli jäänyt meidän näkeminen väliin. James on niitä miehiä, joista huomaa, että he ovat talon isäntiä ja puheenaiheet ja ilmapiiri muuttuu, kun hän tulee sisään. James ei kohtele perhettään parhaalla mahdollisella tavalla ja sen huomaa. Häntä palvellaan esimerkiksi ruuan suhteen kuin vierasta eivätkä tytöt ole kovin luontevia isänsä seurassa. Koska James oli todella humalassa, molemmat tytöt uskalsivat useassa kohdassa pilkaten nauraa isänsä hassuille jutuille. En usko, että Jamesin ollessa selvinpäin näin olisi käynyt.

Mutta kuitenkin ilta jatkui kaikesta huolimatta iloisissa merkeissä; viini virtasi Anulla ja Futhiella ja saatiin taas mukavia tanssikuvia illan mittaan. Myös James halusi näyttää miten miehet Swazimaassa tanssivat. Väsymys iski puolenyön aikaan ja me saimme valloittaa tyttöjen makuuhuoneen. Minä sain valtavan sängyn itselleni, Anu tyytyi pienempään. Futhie tuli äidillisesti (vaikka on meitä vain 4 vuotta vanhempi!) peittelemään meidät ja vielä turisemaan joitain tyttöjen juttuja ennen nukkumaanmenoa. Oli todella lämmin olo ennen nukkumaanmenoa ja olimme iloisia siitä, että olimme toistamiseen kyläilemässä niin sydämellisen ja mahtavan naisen kodissa. 




                                Futhie ja Ngcebo innoissaan tortilloista.


                                                             Swazi- tanssia!



Kuulin aikaisin sunnuntai- aamuna reippaiden swazi- naisten puuhastelua huoneen ulkopuolelta. Aluksi selvästi lakaistiin ja siistittiin kotia muutenkin ja sitten ruvettiin aamupalan tekoon. Ruuan tuoksun levittyä meidän huoneeseemme, oli pakko herätä aamutoimiin. Vesitilanne oli melko mielenkiintoinen siinä mielessä, että juokseva vesi oli loppunut ison vesiputken rikkoonnuttua lähellä. Onneksi Futhie oli saanut vettä varastoon, jotta aamupesut ja vessanpytyn käyttämiset sun muut onnistuivat silti.

Aamupalaksi oli puuroa (jonka nimeä en muista), paahtoleipää ja swazi- tyyliin valmistettua munakokkelia sekä tietysti rooibos- teetä. Oli kyllä todella hyvää ja täyttävää! Aamupalan jälkeen olimme sopineet, että haluamme tutustua Futhien kirkkoon ja mennä mukaan perinteiseen sunnuntai- kirkkoon. Saimme Futhielta lainaksi vaatteet kirkkoon. Kirkossa täytyy olla tarpeeksi pitkä hame sekä peittävä yläosa. Naisilla ei saa olla kirkossa housuja. Futhien mies ei käy kirkossa, mutta ajoi meidät sinne silti ja esitteli matkalla kirkkoon Matsaphaa.



                                              Hloni hääräämässä keittiössä.



 Sunnuntai- lounas.


Ennen kirkkoon lähtöä.


'  
 Dlamini- perhe.



Saavuimme kirkolle, joka ei muistuttanut lainkaan suomalaista kirkkoa. Suomessahan kirkot ovat Jumalan temppeleitä ja ne ulottuvat korkealle taivaisiin... Tämä kirkko, jonka pihalle meidät vietiin, oli matala ja iso rakennus ja etuseinä oli violetti! Sisältä kirkko näytti hieman sirkusteltalta. Lava oli edessä, siellä oli jouluvaloja, vilkkuvia ja roikkuvia... Takaseinä oli täynnä erivärisiä kankaita. Tekokukkia oli mielettömiä määriä ja puhujan koroke oli lavan keskellä. Tuolit olivat puutarhatuoleja, kaikissa sateenkaaren väreissä... Todellakin siis erilaista meininkiä kuin suomalaisessa kirkossa.



                                                                   Kirkon etusivu.



Minut ja Anu ohjattiin istumaan suoraan lavan eteen, ilmeisesti jonkin sortin hyville paikoille. Futhie meni lapsien kanssa istumaan lavan sivulle. Kirkossa oli parhaillaan swazien laulua, kun menimme istumaan. Ilmeisesti jokin aloituslaulu sillä välillä kun ihmiset menevät paikoilleen. Laulun jälkeen yllättäen valkoihoinen vanha mies kaavussaan asteli lavaa kohti swazimaalainen tulkki perässään. Selvisi, että ukko on israelilainen profeetta, vierailulla Swazimaassa ja tuli puhumaan swazeille uskon asioista... Ensimmäiset viisi minuuttia meni siihen, kun ukko esitteli dvd- levyjään ja teki selväksi mistä niitä voisi esityksen jälkeen ostaa sekä selvitti niiden hintoja. Selvisi siis heti kättelyssä että profeetan ylistämä Jeesus on melko kaupallista laatua... Dvd- esittelyjen jälkeen alkoi paasaus. Siitä mulla ei ole mitään hyvää sanottavaa! Pakko jakaa tässä kuitenkin joitain profeetan ”hienoja” ajatuksia. Profeetta esitteli puheessaan (sekä taustalla samaan aikaan pyörivässä omassa dvd:ssään..) bio- chipejä, eli jonkinlaisia implantteja joita asennetaan ihmisiin ja jotka sitten piippailevat ja ottavat signaaleja sun muuta. Tämä osio puheesta oli sen sortin huuhaata että meni multa täysin ohi! :D Taisin vaan samaan aikaan kirota mielessäni mitä paskaa ihmisille syötetään KIRKOSSA. Ja tämän jälkeen jossain kohtaa puhetta taidettiin päästä uuden Israelin esittelyyn; uusi Israel on jättimäinen kuutio, läpimitaltaan 2200 km. Uusi Israel laskeutuu alas taivaasta joskus tuhannen vuoden päästä ja silloin jaotellaan jyvät akanoista. Israel on ympäröity tulimuurilla, jonka läpi kaikki eivät pääse. Tuli syöksee vääräuskoiset takaisin ja imaisee vain uskovat ja hyvät ihmiset sisäänsä... Profeetta myös kertoi hänen erikoisesta käynnistään jossakin helvetin porteilla, hän on todella käynyt siellä! Ja ihan vahingossa! Hän otti hissin sinne, painoi ylös, mutta jostain oudosta syystä hissi meni kuitenkin alas! Profeetta löysi itsensä vankilasta! Vankila oli tooooodella iso, siellä oli eri kerroksia, pimeää ja pelottavaa. Vankilassa olivat tietenkin kaikki lesbot, homot, vääräuskoiset ja muutenkin epäonnistuneet ihmiset. Ja profeetta vahingossa heitettiin sinne! Miettikää! :D Profeetta yritti kaikin keinoin päästä pois ja selittää, että hän on omistanut elämänsä Jeesuksen opetuksien levittämiselle. Onneksi hän lopulta pääsi ovelle, jossa asia selvitettiin ja hänet päästettiin takaisin maan päälle. Samalla hänelle kerrottiin, että kun aika on, hän pääsee tietysti parempaan paikkaan, eikä vankilaan jossa kävi.... Mitäs muuta mukavaa kuultiin... Tiesittekö, että Kapkaupunki hautautuu veden alle? Kyllä! Näin tulee käymään, vuosilukua ja päivämäärää emme tietenkään saaneet, mutta näin varmasti tulee käymään lähitulevaisuudessa. Dvd oikein näytti demonstraation siitä, miten jokin komeetta tai muu lentävä objekti avaruudesta tulee ja iskee mereen, niin että koko Kapkaupunki jää valtavan aallon alle. Ja vaikea selittää, mutta swazimaalaiset (etenkin köyhät ja sellaiset jotka eivät ole matkustelleet tms) saattavat todella uskoa siihen, että Etelä- afrikkalaisille voi tapahtua jotain pahaa. Etelä- Afrikassa on todella paljon kismaa siitä, mikä afrikkalainen heimo johtaa maata ja maa kärsii tämän takia rikollisuudesta. Siellä ei ole mitään yhdistävää voimaa ihmisten välillä, jotta tilanne rauhottuisi. Swazimaassahan yhdistävä tekijä kansojen välillä on selvästikkin kristinusko. Hyvin suuri osa väestöstä ovat hartaita kristittyjä, käyvät kirkossa ja koittavat parhaansa mukaan elää oppimansa mukaan. Siinä mielessä profeetalta oli todella hyvä veto ottaa mukaan Etelä- Afrikka ja korostaa sitä, että swazimaalaiset voivat hyvin päästä uuteen Israeliin ja heille on luvassa kaikkea hyvää, mutta Etelä- Afrikan kaupunki tuhoutuu! Ei voi muuta sanoa, kuin että kaikki tämä mitä kuulimme profeetan suusta oli uskomatonta paskaa! Oli myös paljon muuta mistä profeetta kertoi, mutta pointti oli siis se, että tällaista skeidaa ihmisille saatetaan syöttää kirkossa.
Loppuaika kirkossa oli paljon miellyttävämpää. Profeetan jälkeen kirkon oma pastori puhui ihan suht fiksuja juttuja. Oli myös paljon swazimaalaista kirkollista laulua, jota on ihana kuunnella. Väkisinkin välillä kostui silmät voimakkaista kappaleista, vaikkei aina sanoja ymmärtänytkään.

Pohdittiin Anun kanssa miten hienoa olisi, jos kaikki sunnuntai- kirkot ja messut ylipäänsä käytettäisiin esimerkiksi swazien kouluttamiseen ja valistamiseen. Mitä jos joka sunnuntai kolmituntinen kirkko käytettäisiin HIV- valistukseen, seksuaalikäyttäytymiseen ja jaettaisiin vaikka ilmaisia kondomeja. Väitän, että HIV- lukemat saataisiin nopeammin laskemaan. Mutta ei, maassa jossa on maailman korkein HIV- prosentti, aika kirkossa käytetään aivopesuun, josta kukaan muu -paitsi ehkä profeetta rahallisesti- ei kostu mitään! Tällainen jeesustelu ja aivopesu johtaa vaan todellakin siihen, että noituutta ja perinteisiä yrttilääkkeitä vaan käytetään yhä enemmän ja ei luoteta lääketieteeseen. Päivittäin klinikalla törmää ihmisiin, joille kylissä väitetään ettei klinikalla voida auttaa, vaikka todellisuudessa tietenkin voidaan. Aivan liikaa lapsia kuolee HIV:seen liian nuorena, vain siksi, että vanhemmat kokeilevat vaihtoehtoisia ”lääkkeitä” eivätkä tuo lastaan klinikalle... Mutta kirkossakäynti oli hyvä juuri siksi, että nyt ymmärrän millaisen kynnyksen yli monet klinikan asiakkaista joutuvat tulemaan ja miksi he eivät luota hoitajiin eivätkä aina halua kuulla mitä heille sanotaan...



                                                           Profeetta- ukkeli.


                                      Miehet rynnimässä antamaan kolehtia.




Mutta takaisin viikonloppuun! Kirkon jälkeen käytiin syömässä Futhiella ja vaihdettiin vaatteet. Sitten lähdettiin koko porukka autolla Mlilwaneen- eläinpuistoon Ezulwiniin. Sinne on Matsaphasta todella lyhyt matka, ehkä 10 minuuttia. Uskoisin tässä kohtaa, että kuvat kertovat enemmän kuin yksityiskohtainen selostus, niitä siis luvassa!



                                                    Mlilwanen upeat maisemat!







                                                                Krokotiili.

                                                             Puhvelilauma.

                                                                         Seeprat.


Viikonlopun jälkeen monet asiat ovat kyllä pyörineet mielessä. Olemme siis maassa, jossa on varmasti yksi korkeimmista HIV- prosenteista, varmasti alhaisin elinodote ja paskin kuningas ikinä! Kuningas on esimerkiksi niin rikas, että hän pystyisi helposti rakentamaan kouluja ja mahdollistamaan kaikille lapsille ilmaisen opiskelun- mutta hän ei tee sitä! Kuningas pystyisi myös antamaan ihmisille työpaikkoja, rakentamaan sairaaloita, rakentamaan parempia kyliä; esimerkiksi vessoja, vesijärjestelmiä ja sähkönjakelua pieniinkin kyliin. Mutta hän ei tee mitään, koska jos hän tekisi, ihmiset tajuaisivat koulutuksensa ansiosta mitä heidän maassaan tapahtuu ja kuningas ei varmasti sen jälkeen hallitsisi päivääkään. Ette muuten tiedä, mitä kuningas sai syntymäpäivälahjaksi- jetin! Mietin vaan mitäköhän kuningas tekee jetillään tai millään muillakaan peleillään ja palatseillaan. On varmaan rankkaa, kun on niin paljon vaimoja ja palatseja ettei aika riitä ihan kaikkeen. Nyt täytyy vaan toivoa etten joudu vankilaan näin julkisen arvostelun jälkeen :D

/Aino

torstai 26. huhtikuuta 2012

Dry sanitation workshop


Viikkoja sitten Sairasen Raija ja hänen tuleva korvaajansa Mari Turun AMK:lta oli täällä Swazimaassa visiitillä. Raija kertoi jo luvanneensa meidät pitämään esitelmän liittyen kuivasanitaatioon ja hyvään käsihygieniaan. Esitys olisi harjoittelumme loppupuolella, joilloin järjestettäisiin swazeille workshop-päivä. Ajattelimme projektin olevan kivaa vaihtelua klinikkatyöharjoitteluun, joten tietysti lupauduimme osallistujiksi. Raija myös sanoi, että voimme sitten käyttää päiviä kyseiseen projektiin niin paljon kuin sielu sietää, ja miinustaa ne sitten klinikkapäivistä. Yebo!

Kuivasanitaatioprojekti on alkanut vuonna 2004, ja se on toteutettu Suomen ja Swazimaan yhteistyönä. Turun AMK:n kestävän kehityksen opiskelijat ovat ainakin olleet hankkeessa pitkälti mukana. Swazimaahaan on siis rakennettu kuivakäymälöitä tähän mennessä 29 kappaletta, jotka kaikki sijaitsevat Msundusan alueella, Mbabanessa. Suomi on rahoittanut kaikki kyseiset käymälät. Suurin osa sijaitsee kotitalouksien yhteydessä, mutta myös muutama yleinen käymälä on rakennettu esimerkiksi jalkapallokentän yhteyteen. Projektissa ovat suomalaisten opiskelijoiden ja muiden AMK:n työntekijöiden lisäksi mukana swazimaalaisia Sanitation Expertejä, joille suomalaiset ovat opettaneet asioita liittyen kuivasanitaatioon. Kyseisiä workshop-päiviä on järjestetty jo useita, jotta paikalliset oppisivat käyttämään kuivakäymälöitä ja myöskin huoltamaan niitä itse hankkeen päätyttyä vuonna 2013. Jonna Heikkilä on pitänyt meihin yhteyttä liittyen tulevaan esitykseemme, hän on siis hankkeen yksi vetäjistä, kestävän kehityksen tuntkinnon suorittanut ja nykyinen AMK:n koordinaattori. Hän olisi tulossa Swazimaahan workshop-päivää varten.

Aloitimme oman osuutemme projektista käymällä joka tiistai Sanitation Expert –kokouksissa Pelastusarmeijan tiloissa. Eksperttejä oli paikalla viitisentoista. Puheenaiheina olivat lähinnä käymälöissä ilmenneet ongelmat tai henkilöt, jotka omivat vessoja itselleen. Itse workshop-päivää ei siis suunniteltu pahemmin ja keskustelutkin käytiin osittain siswatiksi. Näistä kyseisitä kokouksista ei siis ollut meille niin kovin suurta hyötyä meidän esitelmää silmällä pitäen, mutta ainakin pääsi paremmin jyvälle koko hankkeesta. Ensimmäisen kokouksen jälkeen ekspertit kierrättivät meitä parilla kuivakäymälällä Msunduzan alueella. Vessoja pidetään pääosin lukittuna, koska muuten sieltä varastettaisiin mm. vessapaperia. Minkäännäköisiä käsienpesumahdollisuuksia käymälöiden yhteydessä ei ollut. Ja niistä meidän nimenomaan oli tarkoitus puhua esityksessämme. Tässä kohtaa iski pienoinen epätoivo, että miten pitää esitelmä aiheesta, josta emme oikeasti tiedä mitään.

Esitelmän suunnittelun ja työstämisen aloitimme pari viikkoa ennen workshop-päivää, joka pidettäisiin tiistaina 24.4. Esityksen aiheet alkoivat pikkuhiljaa selkiytyä ja jokainen meistä koitti saada jonkinnäköistä tekstiä aikaiseksi sovituista aiheista. Päätimme ottaa mukaan työhömme hygienian eri osa-alueita, kuten käsihygienian, henk.koht. hygienian, kotihygienian ja ruokaan/veteen liittyvän hygienian sekä yleisimpiä sairauksia, joita ulosteen välityksellä voi saada. Halusimme myös näyttää esimerkillisen käsienpesun sekä vaihtoehtoisia vesipisteitä, joita voi käymälöiden yhteyteen rakentaa. Meillä todennäköisesti myös olisi projektori käytössä, jolloin Power Pointin käyttö olisi mahdollista ja tekisi esityksestä elävämmän.

Tiistai 24.4 koitti, ja väsyneinä edellisillan uurastuksesta lähdimme kipsuinemme ja kampsuinemme Pelastusarmeijalle. Eksperttinaiset häärivät keittiössä valmistaen ruokaa vieraille. Väkeä alkoi pikkuhiljaa tiputella paikalle. Afrikkalaiseen tyyliin, viimeiset saapuivat joskus 11 aikaan, vaikka kutsussa sanottiin esityksen alkavan klo 8. Omien laskelmieni mukaan paikalla oli noin 45-50 ihmistä, joten yleisötavoite oli saavutettu. Lähinnä paikalla oli vanhempaa väestöä. Tilaisuuden aloittivat Jonna, Pelastusarmijan kapteeni sekä paikallinen koordinaattori. Meidän vuoro oli teetauon jälkeen, joten saimme rauhassa asentaa projektorin, läppärin sekä muun rekvisiitan valmiiksi. 

Esitys meni kokonaisuudessa hyvin, meillä oli loistava tulkki apunamme ja yleisö oli kiinnostunut meidän esittämästä aiheesta. Kysymyksiäkin alkoi sadella etenkin käsienpesu-osuuden jälkeen. Joku jopa alkoi kyselemään omista vaivoistaan, ihan kuin kyseessä olisi jokin terveydenhoitajien vastaanotto. Meitä kiiteltiin kovasti esityksestä ja päivä jatkui muilla esitelmillä, mm. kierrätyksestä, terveydestä ja ruuasta. Lopuksi yleisö jaettiin pieniin ryhmiin ja he saivat eksperttien avustuksella keskustella päivän aikana oppimistaan aiheista. Antoista päivä siis, varmasti ihan jokaiselle paikallaolijalle. :)

/Anu







sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kylässä Futhiella


Olimme sopineet menevämme kylään Bombasoksen siivoojan Futhien luo lauantaina. Futhie tekisi pääruuan ja me jälkiruuan ja meillä tulisi olemaan niin hauska ilta. Päätimme tehdä jälkkäriksi muffinsseja ja koristella ne näteiksi. Lauantaina aamupäivällä auringon paistaessa lämpimästi aloimme väkertää muffinsseja ja teimme kahdenlaista taikinaa, toisen kaakaolla ja toisen ilman. Teimme töitä liukuhihna- meiningillä, haettiin muffinsseja uunista, vietiin seuraavat tilalle ja valmisteltiin seuraavia. Muffinssien jäähdyttyä tehtiin niihin suklaakuorrute sekä koristeltiin vielä erilaisin nonparellein. Niin kivaa että täällä on täysvarusteltu keittiö, joten tällaiset keittiön hengettäret pääsevät välillä nauttimaan leipomisen tuomasta ilosta :)




Iltapäivällä Futhie alkoi jo käydä kärsimättömäksi, lähetteli viestejä ja pommitti puhelimella. Aloimme valmistautua lähtöön ja pakattiin muffinssit, viinit ja muut herkut kasseihin ja otettiin kombi keskustaan. Keskustassa otimme toisen kombin Futhien luo Matsaphaan, se on matkalla Manziniin, joten tuttua aluetta meille. Futhie tuli Matsaphan pysäkille meitä vastaan maailman levein hymy kasvoillaan. Hän oli odottanut meitä koko päivän ja oli todella innoissaan meidän tulosta. Futhien 14- vuotias tytär, Ngcebo, oli myös meitä vastassa. Lyhyellä kävelymatkalla Futhien 20- vuotias tytärpuoli, Hloni, tuli myös vastaan. Menimme porukalla sisään taloon, jossa oli vielä Futhien 26- vuotias poikapuoli Nhlonipgo meitä vastassa. Futhien mies on opettaja ja he saavat siksi asua hallituksen omistamassa asunnossa, joka on paritalon puolikas ja melko mukava asunto verrattuna swazien normaaleihin asuntoihin. Alueen kaikki talot ovat läheisen lukion opettajien asuttavina. 

Futhie oli todella iloinen kaikesta mitä toimme, etenkin viinistä! Futhie eivätkä lapset aluksi uskoneet, että olimme tehneet muffinssit itse, onneksi meillä oli kuvia todisteina. Ilta alkoi päivällisellä ja toisiimme tutustumisella. Lapset kyselivät paljon Suomesta ja ihmettelivät meidän kuvia lumesta. Kylään oli kutsuttu myös Futhien edesmenneen siskon mies, Vincent. Vincent oli todella mukava mies, hoitaa kotona vaimon kuoltua yksin kolmea lasta ja käy vielä töissäkin. Futhien pojan kaksi kaveria halusivat myös tulla pikaisesti moikkaamaan suomalaisia tyttöjä. Etenkin Hloni oli todella innoissaan meistä ja kertoi tulevansa Suomeen meidän luokse heti kun mahdollista. Hän myös harjasi Anun hiuksia pitkään ja ihmetteli miten meidän tukka voi kasvaa niin nopeasti verraten heidän hiuksiinsa. Saimme myöhemmin vielä toisen illallisen ja miesten lähdettyä aloimme kuuntelemaan afrikkalista gospel-musiikkia. Tytöt lupasivat näyttää miten heitä on koulussa opetettu tanssimaan, ja pian myös Anu ja Futhie olivat tanssilattialla, Futhien sanojen mukaan ”shake what your mama gave you”. Oli tosi kivaa tanssia kuin afrikkalaiset. Kävi täysin kunnon urheilusuorituksesta sen hikimäärän perusteella. Aino napsi kuvia joten nyt meillä on paljon materiaalia, joita katsomalla saa varmasti hymyn huulille :) Tytöt ja Futhie vaativat että jäisimme yökylään, mutta emme olleet varautuneet ottamalla mitään mukaan joten se jäisi toiseen kertaan. Katselimme vielä Futhien valokuva-albumista vanhoja valokuvia ja Futhie puki Anulle swazinaisten perinteisen juhla-asun, jonka nimeä ei nyt pysty muistamaan. Soitimme Matotin hakemaan meitä ennen puoltayötä.

                        Ngcebo ja Hloni

Ainon vegeannos
                             Anun liha-annos: puuroa, kanaa ja salaattia




                    Tanssia suomalaisittain...

                      ...ja afrikkatyyliin


                          Juhlavaatetus





Olimme jo valmiita nukkumaan kun pääsimme Bombasokselle, mutta tietysti kymmenet amerikkalaiset Peace Corpsit olivat juhlameiningeissä. Jäimme ulos istumaan vielä iltaa Robertin ja muutamien amerikkalaisten kanssa. Lämmittelimme tulen ääressä, yöt kun ovat täällä jo käyneet tosi koleiksi. Nyt kun olemme jo tutustuneet Peace Corpseihin, on hauskaa seurata heidän välisiä suhdekiemuroita ja kännitiloja. He elävät viikot niin ankeissa oloissa maaseudulla, että viikonloput he pyhittävät juhlimiselle, metelöimiselle ja paikkojen sotkemiselle. Hassua, sillä tätäkin kirjoittaessa ei edes kuule omia ajatuksiaan, niin äänekkäitä he ovat par aikaa. Osa heistä on oikeasti tosi mukavia ja on ihanaa vaihdella kuulumisia viikonloppuisin ja käydä keskusteluja, mutta osa tulee tänne maailmanomistajan elkein, ei piittaa muista ja vie jääkapista toisten ruokia ja juomia. Onneksi olemme edelleen lähes ainoat asukkaat Bombasoksella arkena, joten saamme silloin nauttia hiljaisuudesta ja siisteydestä :)

 
/Aino ja Anu

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Easter in Durban


Ennen pääsiäistä mielessä kävi, että voisi lähteä jonnekkin kauemmas lomalle, koska meidän kaikkien klinikatkin ovat pääsiäistauolla. Kaikennäköisiä suunnitelmia oli pitkin viikkoa, mutta ne niinsanotusti kusivat... Torstai- iltana minä ja Anu päätimme, että hitto vie, lähdetään Durbaniin rannalle, vaikkei ole mitään suunnitelmia tehtynä. Maria päätti, ettei lähde mukaan vaan jää Swazimaahan. Aloimme Anun kanssa soittelemaan majapaikkoja läpi torstai- iltana myöhään. Etsimme vapaata huonetta Durbanista, Bluff- nimiseltä alueelta. Monet lodget olivat täynnä, mutta löysimme onneksi mukavan majapaikan, joka oli vielä edullinenkin, nimeltään Chicken Shack lodge. Sen jälkeen soittelimme Jormalle ja koitimme selvittää julkisten kulkuneuvojen kulkemista perjantaina, koska se oli pyhäpäivä. Varmuutta ei asiaan saatu, mutta päätettiin kuitenkin seuraavana aamuna lähteä yrittämään onneamme kombin saamisessa Durbaniin.

Pitkäperjantai- aamu alkoi meillä siinä viiden aikaan, kun on  vielä täysin pimeää ja kylmää! Pakattiin kimpsut ja kampsut ja syötiin nopeasti aamupala ja lähdettiin odottamaan kombia, joka veisi meidät keskustaan. Saatiinkin sellainen onneksi nopeasti. Sama kombi vei meidät myös Manziniin, koska kyydissä oli niin monia jotka olivat sinne menossa. Durbaniin ei lähde kombeja muuta kuin Manzinista, joten siksi suuntasimme sinne. Manzinissa löysimme oikean kombialueen ja näytimme sedille passeja ja hypättiin aamun toiseen Durbaniin lähtevään kombiin. Kombi oli niitä huonoimman laatuisia kombeja, joissa olemme Swazimaassa matkustaneet. Vanha rämisevä Toyota Hiace, jonka taaimmaiselle penkille ahtauduimme kahden muun kanssa reidet ja olkapäät vastakkain. Siitä alkoi hikinen kuuden tunnin ajomatka Durbania kohti. Noin kahden tunnin ajon jälkeen pysähdyimme Swazimaan ja Etelä-Afrikan rajalla, jossa minulle jaksettiin huutaa jostakin puuttuvasta leimasta passissa... Koitin kysellä mikäköhän leima mahtaa olla kyseessä, vastausta en saanut, vain lauseen ”you have no permission to stay in MY country”, mutta kun vilautin paperista oleskelulupaa, muuttui ääni kellossa ja mitä ilmeisemmin nainen oli tarkoittanut juuri samaa asiaa. Matkaa rajalta Durbaniin oli vielä nelisen tuntia, jonka ajoimme miltei pysähtymättä. Noin tunti ennen Durbania pysähdyimme tauolle ja kysyimme kuljettajalta kuinka pitkä tauko on. Hän sanoi että puoli tuntia. Päätimme, että ehdimme hyvin syömään pikaruokapaikassa, Steer:sissä. Menimme siis ja tilasimme ruuat ja istuimme pöytään. Olimme juuri saaneet ruuat eteemme, kun kombissa vieressämme istuva intialainen poika tuli etsimään meitä ja sanoi, että kaikki odottvat meitä kombissa. Olimme ihan pihalla ja hoimme, että kuski sanoi meillä olevan puolen tunnin tauko. Hän oli ihan että, ei ei ei, tulkaa heti, kaikki odottavat. No otimme äkkiä laskun, Anu veti hampparin nassuun ja itse otin ranskalaiset mukaan. Sillä välin kombin toinenkin asiakas ehti tulla hätyyttelemään meitä ja katsoi TODELLA ilkeästi meitä. Koitimme sanoa, että meille sanottiin näin ja siksi tultiin, sori vaan. Noh, tilanne oli loppujen lopuksi aika hupaisa, vaikka ihmiset kombissa olivatkin hyvin vittuuntuneita meille. Luultavasti tässä tuli vastaan language barrior, koska kuski ei todellakaan osannut kunnolla englantia ja me emme ymmärtäneet, että hän tarkoitti puolella tunnilla jäljellä olevaa matkaa Durbaniin... Naurattaa vieläkin, kun tätä kirjoittaa, vaikka tästäkin on jo viikko aikaa.

Loppujen lopulta pääsimme turvallisesti Durbaniin ja ne näkymät! En pysty sanoin kuvailemaan, mitkä näkymät kombista aukeni kaupunkiin tultaessa! Siis jotain niin uskomatonta. En ollut odottanut niiiiin isoa kaupunkia ja aivan meren äärellä. Oli todella outoa mennä pienen pienestä Swazimaasta sivistyneen näköiseen Etelä- Afrikan kaupunkiin isoine rakennuksineen ja kaunis meri aivan vieressä. Durban on noin kuuden tunnin ajon päässä Swazimaasta, luulisi että asiat ja näkymät ovat jollain lailla samanlaisia, mutta Durban on kehityksestä todella paljon naapuriaan edellä. Kombikuski onneksi jätti meidät kyydistä kadulle, josta sai otettua taksin, se oli todella ystävällistä. Niin suuressa kaupungissa olisimme helposti kävelleet tuntitolkulla, koska siellä ei taksit etsi asiakkaita, vaan pitää tietää mistä sellaisen löytää. Taksilla suuntasimme majapaikkaamme, joka sijaitsee kaupungista noin 10-15 kilometrin päässä.

Chicken Shack lodgella ensimmäiseksi tsekkasimme uskomattoman ihanan mökkimme, riisuttiin hikiset vaatteet ja suunnattiin suihkun kautta rannalle. Saimme ohjeet miten löytää rannalle kävellen, kukaan ei kuulemma koskaan kävele Durbanissa ja matka rannalle olisi kuulemma pitkä. Lähdimme kuitenkin kävelemään ja kävely rannalle kesti noin 45 minuuttia, joten suomalaisille tuo ei ole matka eikä mikään. Matkalla emme tosiaan nähneet muita kävelijöitä, autoja kylläkin ja paljon. Monet tööttäilivät ja kääntyivät katsomaan meitä. Kävelijät Durbanin kaltaisessa rikollisessa maassa ovat varmastikkin nähtävyys, mutta tiet joita pitkin menimme olivat todella turvallisia ja ei tullut kertaakaan olo, etteikö siinä uskaltaisi kahdestaan kävellä päivänvalossa, autojen ajaessa ohi. Löysimme rannalle nimeltä Anstey´s ja ihailimme aaltoja, ilta- aurinkoa ja nautimme lämmöstä ja virvokkeista. Oli aivan ihanaa päästä rannalle pitkän ja hikisen päivän jälkeen ja vain nauttia. Hämärän tullen hipsimme takaisin samaa tietä lodgellemme ja tilasimme mahtavan illallisen. Parasta pitsaa mitä olen ikinä syönyt! Anukin hehkutti kanaansa :D Pitkän päivän jälkeen oli ihana päästä vihdoin nukkumaan omaan pikku- mökkiimme ja saada kunnon lämpimät peitot päälle!

             Anstey's beach, hetki ennen pimeän tuloa
            Pikku sademetsä matkalla lodgelta rannalle
                                    
                                                         Chicken Shack Lodge


                                                        Meidän söpö huone


Aamulla heräsimme varhain ja söimme lähes ainoina asiakkaina aamiaisen ihastellen samalla upeaa miljöötä. Lodgen omistaja, Dave, oli ottanut sydämen asiakseen kertoa meille, mitä kaikkea meidän olisi hyvä Durbanissa nähdä ja tehdä. Hän jopa lupasi heittää meidät keskustaan samalla kun hakee lisää pizzaboxeja. Säästyimme siis samalla 15 euron taksilaskulta... Aloitimme päivämme hulppealta urheilustadionilta, joka on rakennettu ihan vastikään. Siinä kupeessa sattui olemaan markkinat, jossa myytiin kaikkia ihania käsintehtyjä (tyttöjen)juttuja. Oltiin ihan huumassa, teki mieli ostaa koko paikka tyhjäksi. Kyseiset markkinat järjestetään vain joka kuun ensimmäisenä lauantaina, joten meille kävi kyllä aikamoinen tsäkä. Ikävä kyllä stadionin näköalahissi oli suljettu jonkin vian vuoksi, joten se jäi väliin. Dave oli puhunut meille People Mover –busseista, jotka kiertävät eri reittejä ja jotka ovat suunnattu erityisesti turisteille. Hyppäsimme siis stadionin luota bussiin ja suuntasimme rannalle. Keskustan ranta erosi paljon meidän pienestä Anstey’sin rannasta. Napsimme kuvia, ihailimme rantakatua, palmuja ja tietysti merta. Tuuli oli kova. Oletimme rantakadun ja rannan olevan näin pääsiäisen aikaan aivan piukassa porukkaa, mutta näin ei kuitenkaan ollut.

       Bubbelgum-pirtelöllä aamu lähtee mukavasti käyntiin

                Aamukahvihetki mökkimme terassilla


               Daven Puddles-koira. Oikea vipeltäjä!


                  Markkinat stadionin kupeessa


                         Urheilustadion

                            Rannalla!!











Seuraavaksi halusimme päästä Umshaka -Marine Worldiin, jonne otimme taas kätevästi People Moverin. Tiesimme, että siellä on akvaario, mutta päästyämme sinne, näimme ison ostoskeskuksen. Metsästimme kivan näköisen ravintolan jossa oli näkymä rannalle. Söimme ekan kerran elämässämme ruokaa, joka tuotiin pöytään tyylikkäästi kuvun alla. Kerrassaan herkullista ja hienoa. Kalat jäivät näkemättä, sillä halusimme kiirehtiä Victoria streetille Indian marketeille, joka oli etenkin Ainon toivelistalla. Kuski hätyytti kaikki pois bussista muutaman pysäkin jälkeen, ja oletimme sen olevan juurikin se pysäkki, jossa halusimmekin jäädä pois. Seurasimme muita matkustajia kohti valkoisia isoja telttoja, oletimme markkinoiden olevan siellä... Teltan kupeessa pari ihmistä afrikkalaisissa asuissa tulivat juttelemaan meille ja kyselivät mistä ollaan kotoisin ja toivottivat meidät lämpimästi tervetulleiksi. Siinä kohdassa heräsi epäilys, ettemme ehkä ole siellä minne meidän oli tarkoitus mennä. He halusivat kuvaan kanssamme ja lopulta varmaan kymmenen ihmistä kuvaili meitä neljää seisomassa teltan edustalla. Toinen miehistä sanoi hankkivansa meille hyvät istumapaikat teltasta, joten lähdimme seuraamaan häntä sisälle. Teltta oli piukassa porukkaa, jotka tanssivat ja lauloivat. Edessä oli lava, jossa oli paljon soittajia, laulajia ja tanssijoita, eli oltiin siis päädytty afrikkaliseen pääsiäiskirkkoon. Saimme oikein eturivipaikat. Oli upeaa seurata kaikkia ihmisiä, kuinka huumassa he olivat näistä kirkollismenoista. Indian marketeille emme siis ehtineet, mutta oltiin tyytyväisiä tästä sattumasta, sillä täytyyhän meidän kristittyjen päästä kirkkoon pääsiäisenä, heh. Mahtava kokemus, vaikka jäikin ajanpuutteen vuoksi todella lyhyeksi. Palasimme takaisin bussipysäkille ja toivoimme bussin saapuvan nopeasti, sillä olimme sopineet Daven kanssa treffit satama-alueelle puolen tunnin päästä. Odottellessamme  poliisi pysähtyi kohdallemme ja tiedusteli, että mitä täällä teemme. Olimme kuulemma alueella, jossa mukiloidaan ja ryöstetään paljon porukkaa. Sanoimme odottavamme bussia, jolloin poliisi totesi, että hänen täytyy jutella toisen poliisin kanssa. Onneksi bussi tuli pian, joten poliisien ei tarvinnut tarjota meille kyytiä...

Umshaka

                Kirkolla erikoisten miesten kanssa

                         Kirkkokuoro


Illallistimme hotellilla Ryan –nimisen miehen kanssa, jonka olimme tavanneet edellisenä iltana. Hän oli ollut perheensä kanssa syömässä viereisessä pöydässä ja kiinnostunut kielestä, jota puhuimme keskenämme. Niimpä hän halusi tutustua meihin ja tarjota illallisen. Kerroimme paljon asioita Suomesta ja etenkin meidän terveydenhuoltojärjestelmästä sekä yleisesti sairaanhoitajan työstä. Ryan on meidän ikäinen, työskentelee rautakaupassa sekä suunnittelee palaavansa opiskelemaan. Yleisesti vaikutti olevan tyytyväinen elämäänsä, vaikka asuukin vielä vanhempiensa luona, ei ole löytänyt tyttöystävää eikä päässyt matkustelemaan. Kyselimme Ryanilta paljon afrikaanseista, jotka ovat siis valkoihoisia afrikkalaisia. Alunperin varmasti kotoisin jostakin, mutta eivät enää tiedä mistä sukujuuret oikeasti ovat peräisin. Heille on myös kehittynyt oma kieli, joka on kuin englanti, mutta missä on vivahteita ainakin saksasta. Se on jopa niin virallinen kieli, että esimerkiksi tiekyltit ovat kirjoitettu sekä englanniksi että afrikaansiksi. Esimerkiksi Bluffin golfkentän nimi oli kirjoitettu englannin kielen lisäksi näin: ”Bluff Nasional Gholf Klub”. Afrikaanseille on myös ominaista se, ettei avioiduta tumman ihmisen kanssa. Se olisi aivan mahdotonta eikä kuulemma perhe sitä hyväksyisi. Ryan mainitsi, että hänellä on yksi (YKSI!) tummaihoinen kaveri. Luulisi, että maassa, joka on pullollaan eri rotuisia ja värisiä ihmisiä, ei tällaisia asenteita muita kohtaan olisi. Lyllersimme väsyneinä ja vatsat pulleina sänkyihimme ja juttelimme vielä siitä, kuinka suvaitsevia me suomalaiset loppujen lopuksi olemme, ainakin verraten afrikaanseihin.

Sunnuntain halusimme pyhittää rannalla makoilulle. Kävelimme reippaina suomalaisina rannalle ja otimme aurinkoa useamman tunnin. Yritimme jopa käydä vähän uimassa, mutta se oli isojen ja voimakkaiden aaltojen vuoksi aivan mahdotonta. Eräs hengenpelastajakin tuli sanomaan meille, ettei veteen kannata mennä siinä kohtaa missä olimme. Iltapäivällä söimme rannalla Green Dolphinissa burgerin ja bunnyn (joka on Durbanin erikoisuus, kts kuva). Matkalla rannalta Dave sattui ajamaan meidän ohi ja pysähtyi kertomaan lodgen ravintolan ja vastaanoton olevan kiinni. Mietimme jo, että mitä ihmettä keksimme illaksi jos emme pääse nauttimaan hotellin maukkaasta ruuasta...




                Bunny - 1/4 leipä kanatäytteellä

Törmäsimme Ryaniin hotellin luona ja hän sanoi Jamien (hänen veljensä tyttöystävän) kutsuneen meidät illaksi grillaamaan ja viettämään iltaa hänen luokseen. Pistimme itsemme valmiiksi ja Ryanin isäpuoli heitti meidät Jamielle. Jamie asuu myös edelleen vanhempiensa luona, hulppeassa asunnossa. Hän on parin kuukauden sisällä valmistumassa sairaanhoitajaksi, joten meillä oli paljon juteltavaa. Iltaa oli myös viettämässä toinen pariskunta. Pojat uivat ja grillasivat, me tytöt rupattelimme ja nautimme juomista. Keskustelut kääntyivät jälleen sairaanhoitajan työnkuvaan Suomessa, Etelä-Afrikassa sekä Swazimaassa. Kerroimme hurjista  kokemuksistamme R.F.M:ssä. Vertailimme myös kotimaamme palkkoja ja hintoja. He olivat ällistyneitä siitä, että terveydenhuolto on ilmaista suomalasille, kuten myös koulutus. Jamielle opiskelu maksaa reilut 2000 euroa vuodessa. Kerroimme heille myös siitä, että olemme kävelleet Durbanissa kahdestaan rannalle ja takaisin. Kaikki olivat ihan kauhuissaan, koska eihän Durbanissa kukaan kävele missään tai minnekään, se on liian vaarallista. He eivät myöskään ikinä voisi käyttää kombeja tai takseja, koska onnettomuusriski on niin suuri eivätkä he halua olla tekemisissä mustien ihmisten kanssa. He kertoivat myös, että valkoisia raiskataan paljon. Ihan kuin mustat vainoaisivat valkoisia ja haluaisivat tehdä pelkästään heille pahaa. Totuus on kuitenkin se, että se on sattuman kauppaa, kuka tielle osuu silloin, kun joku haluaa vahingoittaa toista. Mietimme lodgelle päästyämme, että minkälaisen kasvatuksen he ovat vanhemmiltaan saaneet, kun he ajattelevat noin mustavalkoisesti, kirjaimellisesti.



Maanantaina koitti hikinen matka kohti Swazimaata. Päivä oli pilvinen. Odottelimme kombin täyttymistä 2,5 tuntia, eli pääsimme matkaan vasta puolenpäivän jälkeen. Ihailimme kauniita savanneja rajan ylitettyämme ja ilta-auringon värjätessä maiseman oranssilla ja pinkillä. Niin kaunista. Harmi kun kombista ei saa otettua muita kuvia kuin mental pictureja. Olimme kotona vasta kahdeksan jälkeen, väsyneinä mutta erittäin tyytyväisinä meidän pikku seikkailuumme :)

             Public transport - siedettävä ja halpa!

/Aino ja Anu